Hitta e-boken

Kuusi kuolemaantuomittua

Kuusi kuolemaantuomittua
Atena,
Fakta
9523000489
E-bok
ePub PDF ePub (DE) PDF (DE)
Kuuden kuolemaantuomitun karut tarinat kertovat itsenäistyvästä Suomesta

Suomenlinnan päävartiosta vietiin syyskuisena aamuna 1918 kuusi miestä Kustaanmiekan valleille, missä heidät teloitettiin. Miehet oli tuomittu valtiorikosoikeudenkäynneissä kansalaissodan jälkeen. Keitä nämä miehet olivat ja miten he päätyivät teloitusryhmän eteen?

Kuuden kuolemaantuomitun tarinat avaavat monia näköaloja vuoden 1918 murhenäytelmään. Miesten elämänkohtaloiden kautta lukijalle piirtyy kuva sotaan johtaneesta ajasta eri puolilla punaista Suomea, vähäväkisen kansan elämästä sekä yhteiskunnallisista ristiriidoista, jotka purkautuivat väkivaltana. Keskushenkilöt
olivat aktiivisia punaisia, joista osa tuomittiin murhista tai niihin yllyttämisestä, osa tuomittiin ”poliittisina”.

Teloitetut olivat kotoisin eri paikkakunnilta, niin maaseudulta kuin kaupungistakin. Osa heidän tarinoistaan kietoutuu tapahtumiin ja paikkoihin, joista ovat kirjoittaneet myös Joel Lehtonen, Väinö Linna ja F. E. Sillanpää.

Voimakkaan kuvan itsenäistyvästä Suomesta antava tietokirja perustuu arkistomateriaaliin ja tutkimustietoon, mutta Korjus ei arkaile tuntea myötätuntoa: näkökulma on hävinneiden ja tuhoutuneiden – voittajien kielellä ”roskaväen” – puolella.
  • Vänta lite...

  • Hämtar priser... Det kan ta upp till 1 minut.
  • Prenumerationstjänster

  • kr

  • Köp e-boken online

    Priser från 0 - 0 kr

  • kr

Priserna hämtas dagligen från resp. butiks hemsida.
  • Köp e-boken online

  • Den här boken säljs inte i någon butik
  • Låna e-boken på biblioteket

  • Låna e-boken på biblioteket

  • Tyvärr tillåter inte Elib längre att Hitta e-boken gör e-bokslån. Du behöver därför låna e-böcker via ditt biblioteks sajt. Har du testat Storytel? Hos Storytel kan du läsa e-böcker och ljudböcker till en fast månadskostnad. Du kan prova gratis i två veckor.

Låna bok på biblioteket

För att läsa lånade böcker på Windows eller Mac OSX behöver du använda gratisprogrammet Adobe Digital Editions.

Available in the App Store För att läsa låneböcker iPad och iPhone behöver du en app som kan hantera Adobe Digital Edition, t ex Bluefire Reader.

Ladda ner hos Google Play För att läsa låneböcker på Android behöver du en app som kan hantera Adobe Digital Edition, t ex Aldiko.

Avbryt

Du kan endast låna e-böcker om du har en pinkod till ditt lånekort och ditt bibliotek använder sig av pinkod vid inloggning. Om du saknar pinkod, låna boken direkt hos Elib istället.

Din bok laddas nu ner...

Klart!

Din bok laddas nu ner. Om den inte öppnas automatiskt så titta i din nedladdnings-hanterare och öppna filen därifrån.

Stäng