Hitta e-boken

Emma ja Uno - Rakkautta totta kai

Emma ja Uno - Rakkautta totta kai
9513160076
E-bok
ePub PDF ePub (DE) PDF (DE)
He tapasivat kun Emma oli 18-vuotias, Uno 26. Vajaan vuoden kuluttua he olivat naimisissa. Joka vuosi syntyy lapsi, kaikki eri paikkakunnilla. Emma on 25-vuotias kun seitsemäs lapsi syntyy. Tuolloin he eivät enää asu yhdessä, mutta Emma kirjoittaa Unolle rakkaudentäyteisiä kirjeitä, usein.
Emma ja Uno, äidinpuoleiset isovanhempani.
Uno on kansanvalistaja ja lehtimies, työskentelee Suomen itsenäisyyden puolesta, perustaa kansanopistoja eri puolelle Ruotsia, on innokas idealisti joka joutuu jatkuvasti kahnauksiin, koko ajan matkalla jonnekin, samalla kun Emma pitää huolta kuudesta lapsesta sodan ja inflaation kourissa.
Kumpikaan heistä ei mene uudestaan naimisiin.
Millaista se oli, mitä tapahtui, miksi kaikki kävi kuten kävi?
En tiedä. mutta ehkä voin kirjoittaa esiin mahdollisia suuntia.
Märta Tikkanen sanoo ettei koskaan isoäitinsä eläessä kysynyt tältä oikeita kysymyksiä, ajatteli että isoisä oli varmaan satuttanut isoäitiä. Mitä enemmän luin Unosta ja mitä hän oli kirjoittanut, sitä enemmän kiinnostuin hänestä. Sitä paremmin ymmärsin myös isoäitiä.


"Tikkasen romaanin hienous on siinä, että samalla, kun lukee historiallista avioliittoromaania, joutuu pohtimaan ikuisilta tuntuvia kysymyksiä perhe- ja parisuhteista, äitiydestä ja isyydestä, addiktioista, narsismista ja eri sukupuolten tarpeista ja mahdollisuuksista ns. toteuttaa itseään. Ja kaikki tämä kirjoitettuna ilman minkäänlaista syyttelyä, lämpimästi, kauniisti, vieläpä jännittävästi.
  • Vänta lite...

  • Hämtar priser... Det kan ta upp till 1 minut.
  • Prenumerationstjänster

  • kr

  • Köp e-boken online

    Priser från 0 - 0 kr

  • kr

Priserna hämtas dagligen från resp. butiks hemsida.
  • Köp e-boken online

  • Den här boken säljs inte i någon butik
  • Låna e-boken på biblioteket

  • Låna e-boken på biblioteket

  • Tyvärr tillåter inte Elib längre att Hitta e-boken gör e-bokslån. Du behöver därför låna e-böcker via ditt biblioteks sajt. Har du testat Storytel? Hos Storytel kan du läsa e-böcker och ljudböcker till en fast månadskostnad. Du kan prova gratis i två veckor.

Låna bok på biblioteket

För att läsa lånade böcker på Windows eller Mac OSX behöver du använda gratisprogrammet Adobe Digital Editions.

Available in the App Store För att läsa låneböcker iPad och iPhone behöver du en app som kan hantera Adobe Digital Edition, t ex Bluefire Reader.

Ladda ner hos Google Play För att läsa låneböcker på Android behöver du en app som kan hantera Adobe Digital Edition, t ex Aldiko.

Avbryt

Du kan endast låna e-böcker om du har en pinkod till ditt lånekort och ditt bibliotek använder sig av pinkod vid inloggning. Om du saknar pinkod, låna boken direkt hos Elib istället.

Din bok laddas nu ner...

Klart!

Din bok laddas nu ner. Om den inte öppnas automatiskt så titta i din nedladdnings-hanterare och öppna filen därifrån.

Stäng